Kotae Expossa ei suvaita etnisyyteen, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon tai muuhun tekijään perustuvaa syrjintää tai häirintää. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi tapahtumassamme ilman pelkoa minkäänlaisesta syrjinnästä, häirinnästä ja ahdistelusta.

Olemme tietoisia siitä, että erityisesti julkisissa tiloissa ja tapahtumissa on epätodennäköistä, että tilat olisivat täysin turvallisia kaikille. Tämän vuoksi kannustamme kaikkia kävijöitä ja työvoimaa aktiivisesti luomaan ilmapiiriä, jossa kaikkien turvallisuus ja hyvinvointi ovat prioriteetteja. Pidetään huolta toisistamme!

 

Näin olet mukana luomassa turvallisempaa tilaa:

    • Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kysy ennen kuin esimerkiksi kosket toiseen. Vaikka halailu olisi mielestäsi kivaa, niin kaikkien personal space ei ole saman kokoinen. Muista myös, että toisen henkilön valokuvaaminen ilman lupaa ei ole hyväksyttävää. Kuuntele ja muuta käytöstäsi, jos joku ilmaisee käytöksesi tekevän heidän olonsa epämukavaksi. 

    • Kunnioita kaikkia, älä tee oletuksia. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, toimintakyvystä tai terveydestä. Kunnioita pronomineja ja nimiä. Ole tietoinen omista etuoikeuksistasi. 

    • Ei kehosyrjintää. Älä kommentoi toisen kehoa, vaikka tarkoittaisit sen kehuksi. Muista myös, että kaikki kehot saavat cossata mitä tahansa hahmoja!

    • Kunnioita toisten mielipiteitä, uskomuksia, kokemuksia ja eriäviä näkökantoja. Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi.

    • Ole vastuussa omasta toiminnastasi ja käytöksestäsi. Ole tietoinen, että toiminnallasi on vaikutus toisiin ihmisiin hyvistä aikomuksistasi huolimatta. Muista, että häirintä voi olla tahallista mutta myös tahatonta, eli viattomaksi tarkoitettu vitsi tai kommentti voikin toisista henkilöistä tuntua ahdistavalta.

    • Anna tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.

    • Puutu häirintään myös sitä todistaessasi ja kysy häirityksi tulleelta, haluaako hän apua tai tukea. Älä jää vain sivustakatsojaksi!  
    • Huomioithan muut pukeutumisellasi. Ethän pukeudu toisen etnisyyttä, kansakuntaa tai uskontoa loukkaavaan asuun. Muistathan myös, että Kotae Expo on ikärajaton tapahtuma.
    • Cossaaja ei ole hahmonsa! Älä tee oletuksia henkilön arvoista hahmovalinnan vuoksi.

  •  

  • HÄIRINTÄYHDYSHENKILÖT

    Kotae Expossa työskentelee häirintäyhdyshenkilöitä, jotka ovat saaneet koulutuksen pitämään yllä turvallisemman tilan periaatteita ja olemaan apunasi, jos kohtaat sopimatonta käytöstä tai häirintää. Saat häirintäyhdyshenkilöiden puhelinnumeron keneltä tahansa Kotae Expon vastaavalta tai vapaaehtoiselta, löydät yhteystiedot myös Kotae Expon verkkosivuilta.

  •  

    MIKÄLI KOHTAAT HÄIRINTÄÄ

    Jos koet tapahtumassa sopimatonta käytöstä tai häirintää, pyydämme, että kerrot siitä häirintäyhdyshenkilölle tai muulle henkilökunnalle, jotka toimivat apunasi ja tukenasi. Häirintäyhdyshenkilöiden toimenkuvaan kuuluu myös häirintätilanteiden selvittäminen yhdessä järjestyksenvalvojien kanssa. 

    Jos huomaat jotain, jonka epäilet olevan häirintää, kysy rohkeasti tilanteen osallisilta onko kaikki kunnossa. Tarvittaessa voit aina pyytää apua järjestyksenvalvojilta, infosta tai suoraan tapahtuman häirintäyhdyshenkilöiltä. Häirintäyhdyshenkilöt tavoitat tapahtuman aikana vuorokauden ympäri.. 

    Mikäli tilanne ei ole ratkaistavissa, sopimattomasti käyttäytyvä henkilö pyritään poistamaan tilasta mahdollisimman hienovaraisesti ja vähän huomiota herättävällä tavalla.

    Nämä ohjeet on luotu mukaillen muun muassa Ropeconin häirinnänvastaisesta linjauksesta, Y-Festivaalien sekä YK:n tapahtumien turvallisen tilan ohjeistusta.

  •