Lasten nurkkaus

Koko perheen voimin Kotae Expoon!

Kotae Expo sopii tapahtumana erinomaisesti myös perheen nuorimmille osallistujille, ja moneen tekemiseen pääsevät osallistumaan aamusta iltamyöhään myös lapset. Yksittäisten ohjelmien mahdollisista ikärajoituksista tai suosituksista ilmoitetaan ohjelmien kuvauksissa erikseen.

Mikäli messuhallien kiertäminen ja ohjelmissa istuminen alkaa nuorempia puuduttaa, löytyy tapahtumasta lasten oma nurkkaus pääaulasta.

Lasten nurkkauksen aukioloajat

Aukioloajat vuodelle 2026 päivitetään myöhemmin.

Lasten nurkkaus

Tapahtumapäivän käydessä perheen nuorimmaisille pitkäksi, löytyvät tapahtuma-alueelta lasten nurkkauksen palvelut. Lasten nurkkauksessa lapset voivat jäädä leikkimään, piirtämään ja värittämään, lukemaan, tai rakentelemaan palikoilla! Lasten nurkkauksen hengähdyshetki voi tapahtua joko lapsen huoltajien omassa valvonnassa, tai lasten nurkkauksen hoitajien seurassa, vanhemman käydessä itse kuuntelemassa luentoa, syömässä tai osallistuessa pajaan.

Lasten nurkkauksessa paikkojen määrä on rajoitettu paikalla olevien hoitajien määrän mukaisesti. Mikäli lasten nurkkaus on täynnä, saat tästä tiedon hoitajilta. He osaavat myös kertoa, milloin nurkkauksesta olisi seuraavaksi vapautumassa tilaa.

Lasten nurkkauksen ohjeistukset

  • Lapsen voi jättää lasten nurkkauksen hoitajien valvontaan enintään 1,5 tunniksi kerrallaan.
  • Lapsen nimi, sekä vanhemman puhelinnumero kirjataan tarralapulle ylös lapsen saapuessa nurkkaukseen, ja tarra kiinnitetään lapsen vaatteisiin.
  • Lasten nurkkauksen paikkamäärä on rajattu, joten keskustelethan aina paikalla olevien hoitajien kanssa ennen lapsen jättämistä nurkkaukseen, vaikka hän olisi käynyt siellä jo aikaisemmin.
  • Hoitajat valvovat lasten leikkejä, ja avustavat aktiviteettien parissa. Hoitajat ohjaavat aktiviteetteja niin, että nurkkaus säilyy turvallisena myös nurkkauksen pienimmille leikkijöille.
  • Lasten nurkkauksessa ei ole kiinteää ikärajaa. Suositusikä lasten nurkkauksen leikkijöille on 3-10 vuotta, mutta emme kysy tai tarkista lasten ikää nurkkaukseen saavuttaessa. Huoltajan vastuulla on huolehtia siitä, että lapsi jätetään nurkkaukseen yksin vain niin pitkäksi aikaa, kuin minkä lapsi pärjää ilman huoltajiaan.
  • Hoitajat voivat käyttää lapsen vessassa hoitojakson aikana, mutteivät hoida esimerkiksi vaippojen vaihtoja, vaan ovat vahingon sattuessa yhteydessä huoltajaan.
  • Hoitajat eivät tarjoa lapsille eväitä tai juotavia (edes omia mukana tuotuja), eväiden mahdollisen sekoittumisen ja siitä aiheutuvan allergiariskin vuoksi.
  • Huomioithan, että lasten nurkkauksessa lapset eivät ole tapahtuman puolesta vakuutettuja, vaan lapset ovat tapahtumassa aina huoltajansa vastuulla. Huolehdithan lapsen vakuutusturvan voimassaolosta.

Lastenvaunut

Tapahtumapaikkamme on esteetön myös lastenvaunujen kanssa liikuttaessa. Kulku eri kerrosten välillä onnistuu hissillä. Ohjelmasaleissa, sekä erityisesti kokouskäytävällä, voi kuitenkin ajoittain ilmetä ruuhkia ja jonoja, jolloin liikkuminen vaunujen kanssa saattaa olla vaikeaa.

Vaunut voit halutessasi jättää säilöön tapahtuman isotavaranarikan yhteyteen.

Yhteystiedot

Jos lasten nurkkauksesta tai Kotaen koko perheen ohjelmasta tulee kysyttävää, olethan yhteydessä lasten nurkauksen vastaaviin Lauraan ja Auroraan sähköpostilla laura[at]kotae.fi ja aurora[at]kotae.fi.