Tervehdys!
Koe tässä.
Toki ennättikin jo kertoa teille vauhdikkaasta joulukuun aloituksestamme. Voisin kertoa teille hieman siitä mitä sitten tapahtui, ja kuinka joulun rakennuksemme tontun kanssa on jatkunut.
Ja onhan tässä aattoon vielä monta yötä aikaakin! Jos siis tuntuu siltä, että joulun rakennus on ehkä hieman unohtunut, ja siten pahasti kesken, ennättää tässä ennen aattoa vielä rakentaa joulun jos toisenkin! Ota kuitenkin rennosti, ja uppoudu ensin lämpimän takkatulen äärelle tarinan pariin, ja nappaa mukaasi sylillinen joulun taikaa!
Vinkki! Jos et ole vielä ennättänyt lukemaan Tokin toiminnantäyteistä joulutarinaa, löydät sen luettavaksi Kotaen sivuilta Joulukalenterin luukusta numero 8.
***
On jo joulukuun puoliväli. Koe istuu tuttuun tapaan aamukahvikupposen kanssa lämmittävän takkatulen ääressä lukien paksua kirjaa satujen ja tarinoiden äärettömistä maailmoista. Huoneessa on lämmin tunnelma. Jalkojen alla tuntuu joulunpunaisen maton korkea ja pehmeä nukka, takan reunustalla aattoa odottavat kuusiköynnöksestä roikkuvat joulusukat, ja joulukuuselle on valmisteltu nurkkaus mattoineen ja jalkoineen huoneen toiselta laidalta.
Takkatuli välkehtii ja poksahtelee männyn halkojen palaessa iloisesti. Tuohon ääneen ja lämpöön on Koe tottunut, eikä pistä sitä erityisemmin merkille, vaan jatkaa lukemista ajatuksiinsa uppoutuneena.
“Psst” kuuluu kuiskaus takan reunustalta.
“Koe!” kuiskaa sama ääni jo hieman kärsimättömänä. Koe havahtuu kirjastaan ja laskee sen syliinsä. Hän vilkaisee ympärilleen kuin etsien äänen lähdettä. Pian Koe kuitenkin huomaa hädän takan reunuksella istuvan tontun katseessa.
“Shh, herätät pian Tokin, mikä on?” kuiskaa Koe kysyvästi tonttuystävälleen, ja vilkaisee samalla huoneiden suuntaan, tarkkaillen Tokin mahdollisia liikkeitä. Tonttu osoittaa silmät selällään punaisen maton reunustaa Koen jalkojen juuressa. Matolle on lennähtänyt takasta pieni kuumana hohkaava kekäle.
Koe nappaa takan reunustalta takkalapion ja siirtää kekäleen takan edustan metalliselle alustalle. Koe huokaisee syvään ja toteaa kekäleen sammumista seuratessaan hiljaa “kiitos…”
Silminnähden huojentunut tonttu nyökkää ja asettautuu takaisin paikalleen.
“Kenelle sinä juttelit?” kysyy Toki astuessaan huoneeseen silmiään hieroen. Koen virtapiirit käännähtävät, kun tämä kuulee tutun äänen. “Harvemmin sitä takkaa kiitetään kipinöiden heittelystä.” jatkaa Toki haukotellen ja hitaasti laahustaen kohti keittiötä.
_
Koe laskee takkalapion takaisin telineeseen ja vastaa empien. “Kunhan tontulle juttelin…” Toki pysähtyy ja kääntyy kannoillaan. “Siis tontulle? Sille sinun takanreunustalla istuvalle tontulle?”
“Niin…” vastaa Koe epävarmasti ja kääntyy katsomaan Tokin suuntaan.
“Mutta. Sehän on vain koriste, eihän se puhu?”
“Ei! Kunhan olin ajatuksissani!” oikaisee Koe nopeasti.
“Ai… menen tekemään kaakaota.” toteaa Toki hyväksyen tilanteen ja katoaa keittiöön.
Koe kääntyy takaisin takan puoleen ja katsoo tonttuystäväänsä. Tonttu korjaa asentoaan ja nojaa kyynärpäillä polviinsa. “Sinä tiedät että Toki saa ennen pitkää tietää, etten ole ihan tavallinen koristetonttu.” kuittaa tonttu.
“Niinhän se taitaa olla. Mutta eihän Toki edes ymmärtäisi puhettasi.”
“Se on kyllä totta… Oliko meillä puuhaa tälle päivälle?”
“Tänään oli tarkoitus mennä etsimään joulukuusta. Olisitko ennättänyt sillä välin katsoa vesikannun kuusenjalan vierelle odottamaan? Kolmannen adventtikynttilän voisi myös hakea valmiiksi…” listaa Koe.
“Onnistuu. Lämmitän teille samalla glögiä ennen kun tulette takaisin.” vahvistaa tonttu.
“Kiitos. Tästäkin.” vastaa Koe hymyillen.
Tonttu nyökkää ja kääntyy takaisin nojaamaan seinää. Koe kääntyy ja suuntaa keittiöön Tokin avuksi. Keittiön pöydät notkuvat erilaisia herkkuja, joita he olivat yhdessä valmistelleet viimepäivinä. Joulutortut keveällä ripauksella tomusokeria, kirkkain värein koristellut piparkakut, kirpeät puolukkaiset joulupullat ja suklaiset marmeladikonvehdit tuntuivat kuin kutsuvan maistamaan niitä.
_
Keittiön pöydälle oli ilmestynyt jääkaapin kätköistä myös vielä koristelematon joulutukki. Jääkaapin oven takaa pilkottaakin Tokin hännänpää. Toki etsii jääkaapin perältä kaakaolleen kermavaahtoa. Koe ojentaa kermavaahdon Tokille jääkaapin oven ylähyllyltä, ja sulkee jääkaapin oven Tokin hipsittyä keittiön poikki kuppinsa luo.
Toki lisää kaakaonsa päälle kermavaahdon lisäksi vielä hyppysellisen pipari muruja, sekä piparmintun makuisen karkkikepin, ja ottaa sitten pitkän kulauksen.
“Tätä paremmin ei voi päivää aloittaa!” toteaa Toki varmana itsestään.
“Ei varmasti voikaan” naurahtaa Koe, ja muistaa samalla kahvinsa unohtuneen olohuoneeseen. “Ajattelin hakea kuusen tänään, lähdetkö mukaan?” Koe jatkaa. Koen yllätykseksi Toki kuitenkin pudistaa päätään, ja toteaa jäävänsä kotiin.
“Joulupukin kirje on vielä kirjoittamatta, se ei pian enää ennätä perille. Olemme tehneet valtavasti ruokaa ja herkkuja jouluksi, ja olisi sääli jos pukki ei löytäisi perille asti niitä maistamaan!” jatkaa Toki. Koe hymyilee ja nyökkää ymmärtäväisesti, olihan Toki aivan oikeassa.
“Muista piirtää mukaan pieni kartta, jotta hän näkee minne porot voivat laskeutua turvallisesti.” huikkaa Koe. “Lähden nyt kun on vielä valoisaa, niin saamme kuusen sisälle vielä illalla.”
“Tuothan samalla ylimääräisiä havuja. Voimme tehdä oveen joulukranssin ja havutonttuja vahtimaan lumilyhtyjä!” pyytää Toki. Koe nyökkää ja suuntaa eteiseen.
_
Lämpimät lapaset käsissään ja korvalaput korvilla Koe työntää ulko-oven auki ja astuu talviseen pakkassäähän. Metsän laidalla tuttu peura seurailee ulos astunutta hahmoa, mutta loikkii lumisten puiden taakse Koen lähestyessä metsänlaitaa.
Koe kävelee lumisessa metsässä hetkisen ihan vain nauttien luonnon äänekkäästä hiljaisuudesta. Pakkaslumi narskuu kenkien ja pulkan painon alla, ja jossakin etäällä painava lumikuorma tipahtaa puun oksalta maahan. Koen pysähtyessä hetkeksi, hän huomaa punatulkkujen ja varpusten liitelevän puista toiseen kuin kilpaa. Korkean männyn oksalla myös orava on päättänyt käydä syksyllä täydentämällään ruokakätköllä.
Koe jatkaa matkaansa ja päätyy pienen lammen rantaan. Lampea ympäröi rivistö pieniä tiheästi kasvavia kuusia, joista yksi pistää Koen silmään aivan erityisesti. Kuusi ei ole kaikkein suorin, mutta sen oksat ovat kasvaneet tiheästi, ja se vaikuttaa tuuhealta. Puu on myös sopivan mittainen, se sopii olohuoneeseen ja on korkeampi kuin Toki, muttei latvastaan kurota juuri Koea korkeammalle.
Koe varistelee kuusesta suurimmat lumet ja käy töihin. Jo lyhyen hetken kuluttua kuusi kaatuu, ja on valmis kuljetettavaksi. Koe asettelee kuusen pulkan kyytiin niin hyvin kuin saa sen mahtumaan, ja kääntyy vielä keräämään irto-oksia joulukranssia ja havutonttuja varten. Kun kaikki on valmista, Koe kääntää pulkan nokan kohti kotia. Matkalla hän vielä kaivautuu kinoksen alle ja kerää kuormaan mukaan rahtusen jäkälää havutontun parraksi, sekä käpyjä ja puolukanvarpuja kranssin koristeiksi.
_
Vaikka aikaa oli mennyt vasta tunti, Koe huomaa auringon jo kääntyvän laskuun. Puiden varjot pitenevät, ja kirkkaan taivaan sinisiin sävyihin alkaa sekoittua punaista. Lumen ansiosta metsässä riittää valoa vielä pitkään, mutta Koe näkee parhaaksi suunnata takaisin mökin lämpöön ennen kuin aurinko laskee kokonaan.
Mökin pihaan päästyään, on aurinko jo kadonnut puiden latvojen taakse miltein kokonaan. Koe purkaa kuormastaan erilleen kranssi ja havutonttu tarpeet, ja nostaa kuusen pystyyn nojaamaan talon seinää. Ovi narahtaa rakoselleen, ja oven kolosta pilkistää kaksi uteliasta nenää.
Turkoosin nenän omistajasta Koe ei voi erehtyä – se kuuluu Tokille. Nenistä toinen on pieni ja punainen, se vaikuttaa kuitenkin kuuluvan tontulle.
“Koe! Onpa upea kuusi!” huudahtaa Toki oven raosta.
“Arvasin että pitäisit!” naurahtaa Koe vastaukseksi.
“Sisällä on lämmintä glögiä, ajattelimme että se tekisi hyvää.” huikkaa tonttu. Toki nyökkää iloisena ja jatkaa sitten “Tule juomaan. Saat samalla kertoa kaiken tästä tontusta!”
_
Kaksikko kiiruhtaa olohuoneeseen. Koe varistelee lumet kengistään ja astuu heidän perässään sisälle. Sisällä on yhtä lämmin kuin päivällä. Olohuoneen pienellä pyöreällä pöydällä odottaa lasillinen höyryävän kuumaa glögiä, ja aidolta puunrungolta näyttäväksi koristeltu jouluhalko. Jouluhalko on eittämättä tontun käsialaa, sillä tällaiseen tarkkuuteen ei pystyisi Koe sen paremmin kuin Tokikaan.
Tonttu loikkaa takanreunustalle istumaan ja tarkkailemaan ympäristöään.
“Minähän sanoin että tulisimme toimeen. Olemme saaneet aikaan kaikenlaista.” sanoo tonttu tyytyväisenä. Toki tassuttelee juuri tekemänsä kaakaon kanssa olohuoneeseen ja hyppää nojatuolille istumaan.
“Tonttu oli kovin ystävällinen ja auttoi toimittamaan joulupukin kirjeen. Puoltakaan sen puheesta ei kyllä ymmärrä, mutta muutoin tulemme hyvin toimeen. Hän on vähintään yhtä vikkelä liikkeissään kuin minä!” sanoo Toki ja kertaa päivän tapahtumia.
“Se että ilman mikrosirua ymmärrät edes jotakin on jo pieni ihme. Tonttu on ollut mukanani aina jouluisin. Pienet jouluihmeet ovat hänen erikoisalaansa.” kertoo Koe ja puhaltaa kuumaa juomaansa yrittäen jäähdyttää sitä.
“Sinäkö sitten ymmärrät kaiken?” kysyy Toki epäileväisenä.
“Kyllä vain. Olemme tunteneet jo vuosikymmenen, hän on lähtöisin korvatunturilta. Taisi työskennellä postitonttuna jollen väärin muista.” jatkaa Koe. Tonttu nyökkää hymyillen.
“Silläpä se kirjeen toimituskin sitten onnistui niin helposti!” hihkaisee Toki innostuneesti “Tämä on ehkä paras joulu koskaan. Uusi ystävä, kaunis mökki, ja paljon uudenlaista puuhaa!”
Koe hymyilee ja leikkaa kaikille palasen jouluhalosta. Tästä kieltämättä oli tulossa hauska joulu. Ja sitähän se itse asiassa jo olikin. Rakkaita ystäviä ja kokonainen sylillinen joulun taikaa.